Cool kids go to Frankfurt

24 tunnin Frankfurtin retki on nyt takana ja oloni on ristiriitainen. Heräilin lauantaina iltapäivällä Fernbussissa (paikallinen Onnibus) päiväuniltani, kun näin Frankfurtin siluetin pilvenpiirtäjineen piirtyvän esiin ensimmäisen kerran. Uneliaisuus karisi, pulssini kiihtyi ja haukoin henkeäni. ISOJA TALOJA.  Jos ette tiedä, miltä raha ja menestys haisevat, menkää Frankfurtiin. Liikennevaloissa vieressämme seisoi toinen toistaan hienompia autoja, rattien takana ihmisiä vilkuilemassa kalliita kellojaan kalliiden aurinkolasiensa takaa. Rautatieasemalla oli limusiineja odottamassa tärkeitä ihmisiä, mutta ei meitä kuitenkaan, valitettavasti. 

Hostellille matkalla.

Käveltiin reppuinemme hostellille (Smart Stay Frankfurt), joka näytti kuvissa upealta, sijaitsi keskustan välittömässä läheisyydessä ja maksoi 17 euroa yöltä. Nämä speksit huomioon ottaen, ennakoitiin, että jotain olisi takuulla pielessä. Nyt kun näpytän postausta turvallisesti omassa huoneessani Regensburgissa uskallan jo kertoa, että hostelli oli keskustan lisäksi myös pahaenteisesti rautatieaseman lähellä eli juurikin sitten sitä pahinta neighbourhoodia koko Frankfurtissa. Majapaikkamme sijaitsi ”köyhien Mensan” eli ruoka-avustuspisteen ja hämyisän kellarikasinon välissä. Kävelymatka sujui katsekontakteja vältellen ja sormet vaistomaisesti tiukemmin laukunkahvan ympärille kiertyen. Huoneemme oli todellakin siisti, kuten kuvissa. Turvassa suljettujen ovien takana sydämenlyönnit alkoivat pikkuhiljaa jo tasaantua, kunnes näimme suoraan ikkunastamme mm. pillereiden vaihtuvan rahaan ja nuoren miehen touhuamassa jotain sellaista, mitä olen nähnyt aiemmin vain Train Spotting –leffassa. Vaikka olenkin viettänyt varhaislapsuuteni Hervannan ghetossa, järkytyin todella syvästi näkemästäni. Suorastaan tyrmistyin siis. Päätettiin kuitenkin voittaa pelkomme ja lähdettiin hostellilta kaupungille valmiustila kympissä eli toinen pojista jonon edellä ja toinen perällä, rape alarm käden ulottuvilla sekä teleskooppivartinen puolustusase (selfiekeppi) ojossa.  

 

Ensimmäinen selfie. Huomatkaa The Moneyface vasemmalla. Soveltuu erityisen hyvin Frankfurtiin.

Ensimmäisen illan tavoitteena oli nähdä Frankfurtin kuuluisa 800-luvulla rakennettu katedraali Kaiserdom sekä keskiaikaisen vanhankaupungin keskus Römergerg. Vanhakaupunki oli kyllä hieno ja perisaksalainen, mutta eipä se oikein mitään uutta ja ihmeellistä tarjonnut. Frankfurtin vanhakaupunki tuhoutui pahoin toisen maailmansodan aikaisissa pommituksissa, joten kooltaan se tuntui pienemmältä, kuin lähes vahingoittumattomana säilyneen Regensburgin vanhakaupunki. Meillä oli niin hirveä tahti päällä koko ajan, että ehdittiin samana iltana käymään vielä Kaiserdomissa ja jossain toisessa kirkossa, missä oli kirkollisen kuoron ja orkesterin harkat. Kuunneltiin pitkään lumoutuneina. Kirkollisten menojen jälkeen oli tarkoitus lähteä käymään ns. tois puol jokkee, mutta juuri kun oltiin päästy sillan puolessa välissä vauhtiin selfiekepin kanssa, alkoi sataa. Se ei harmittanut ollenkaan. Se oli kuin korkeampien voimien myönnytys meille tytöille tyyliin: ”hyvä on, saatte mennä jo Primarkiin”. Jos joku ei tiedä niin kerrottakoon, että Primark on muistaakseni irlantilainen vaatekauppaketju, josta rättejä saa ostaa aivan poikkeuksellisen halvalla. Primarkissa shoppailu on samaan aikaan ihanaa ja kamalaa. Mitään ei ehdi sovittaa, valikoima saa pään pyörryksiin, ihmiset tönivät, mutta se ei haittaa, koska minä tönin takaisin ja kaikki on todellakin niin halpaa, että liikkeestä poistuessa on mahdotonta muistaa, mitä kaikkea on tullut ostettua. 

Lisää isoja taloja.

Vaikka lähdimme shoppailureissulle tehokkaasti (epäilemättä aivan hyökkäykseen valmistautuvalta SWAT-iskuryhmältä kuulostaen), tuli lopulta kova kiire saada ruokaa ja ostaa virvokkeita illaksi. Kiireen vuoksi päädyimme syömään Burger Kingiin, mikä oli suuri pettymys, sillä olin jo haaveillut rauhallisesta saksalaisesta illallisesta perinteisen frankfurtilaisen omenaviinin (ebbelwoi) kanssa. Toisaalta jos jotain positiivista haetaan, niin nyt mäkin voin osallistua Burger King mielipidekeskusteluihin, kun olen maistanut Whopperia ( ja ei, en tykännyt). 

Ruokapettymys korjaantui onneksi seuraavana päivänä.

Kaupungilla tapasimme kaksi Frankfurtissa opiskelevaa poikaa, jotka olivat porukkamme puolalaisvahvistuksen kavereita. Pojat lähtivät kanssamme hostellille aloittelemaan, joka oli kyllä meille tytöille enemmänkin pikameikkauksen mm-kisojen tyylinen tapahtuma. Siinä sitä lähentyy uusien kavereiden kanssa, kun tungetaan viiden tytön voimin pieneen kylppäriin meikkaamaan, laittamaan hiuksia, vaihtamaan vaatteita ja suorittamaan muita vessatoimintoja... Hostellilta matka jatkui jälleen valmiustila kympissä taksilla kauemmas keskustasta muuan opiskelija-asuntolalle, jossa uudet tuttavuutemme asuivat. Päädyimme joidenkin rahoituksen opiskelijoiden bileisiin, joiden teemana oli erään brasilialaistaustaisen pojan synttärit. Saatiin pientä vihiä, että kyseinen herra on suuri banaanien ystävä, joten vietiin lahjana jokainen yksi banaani. Siinä vaiheessa, kun noustiin hissillä talon ylimpään kerrokseen täysin tuntemattomien ihmisten bileisiin banaanit kourassa, oli hiukan hämmentävä olo. Bileet olivat varsin hulvattomat, kunnes ne karkasivat käsistä (huom. meillä ei ollut osuutta asiaan). Lähdettiin taksilla keskustaan ennen kuin poliisit saapuivat paikalle. Ilta jatkui tämän jälkeen pikkutunneille asti Gibson-yökerhossa tanssien. Mun mielestä on ihanaa, että täällä todellakin klubilla se pääjuttu on tanssiminen ja sitä varten ei tarvitse poikienkaan juoda lavaa kaljaa. Oli mielettömän hauskaa!

Valmiina kemuttamaan.

Meidän kroatialainen matkanjohtaja piti sen verran kovaa kuria, että herättiin sunnuntainakin kello yhdeksältä vain parin tunnin yöunien jälkeen tarkoituksenamme lähteä tehokkaasti kiertelemään kaupunkia. Ulkona kuitenkin tuuli vähintäänkin Vaasa-tasoisesti, nälkä kurni ja taivas oli pilvessä, joten ajatus ei tuntunut laisinkaan houkuttelevalta. Edellisenä iltana eloisana ja kuplivana näyttäytynyt kaupunki oli tyhjillään ja huokui kylmyyttä. Meidän porukka jakaantui kahtia erilaisten intressien vuoksi, kun laiskoina tunnetut Etelä-Eurooppalaiset tahtoivat napata kioskista take-away kahvit ja pretzelit ja ruveta koluamaan nähtävyyksiä, kun taas me tehokkaat Pohjoismaalaiset kaivattiin ennen kaikkea lohtua, lämpöä ja lepoa. Ei ne kulttuuriset stereotypiat aina päde!

54. kerros. Huimas.

Metsästettiin norjalaisen kaverin kanssa mukavanoloinen ravintola, jossa oli wifi ja maittava aamupalatarjonta ja asetuttiin mukavasti aloillemme. Lämpimässä ja kotoisasti sisutetussa ravintolassa, iloisen puheensorinan ympäröimänä ja kahvin tuoksun leijaillessa sieraimiin, tunsimme olevamme taivaassa. Syötiin ensin kunnon aamupalat, skypeteltiin sitten hetki molemmat tahoillamme ja tilattiin myöhemmin vielä jälkkäriksi Nutella-pannarit. Mä oon yllättynyt, että pystyin kaikkeen siihen, koska yleensä reissussa tunnen koko ajan pientä painetta, että nyt pitäisi nähdä ja tehdä sitä sun tätä ja äkkiä sittenkin. Oltiin kuitenkin mielettömän tyytyväisiä päätökseemme, koska ravintolareissun jälkeen olo oli onnellinen ja rentoutunut. Aurinkokin oli alkanut paistaa, joten menimme vielä ennen lähtöä katsastamaan näkymät Frankfurtin korkeimmasta pilvenpiirtäjästä, Main Towerista. Se on 200m korkea ja voin kertoa, että tuulisella huipulla jännitti ihan huolella ja mitään kovin hyviä kuvia en saanut otettua, kun piti puristaa kaidetta kaksin käsin. Silti Main Tower oli upea kokemus!

Herkkujen herkkua!

Nyt on ihan kiva olla taas takaisin turvallisessa Regensburgissa, vaikka mielessä kutkutteleekin jo ajatus seuraavista reissuista. Frankfurtista jäi yllättäen aika sekava kuva ja haluaisin kovasti aistia tunnelmia siellä vielä uudemmankin kerran. Mulla on yleisesti sellainen mielikuva, että Saksa ja saksalaiset ovat todella maanläheisiä, minkä vuoksi Frankfurt ei tuntunut yhtään Saksalta. Lasisia toimistorakennuksia, pilvenpiirtäjiä, miehiä puvuissaan, terävän tyylikkäitä bisnes-naisia ja kalliita autoja oli katukuva väärällään. Toisaalta kaupunki tuntui kylmältä ja kolkolta, kun taas toisaalta iloisesti sykkivältä tapahtumien keskipisteeltä. Kyllä mä enimmäkseen tykkäsin ja paljon. Seurallakin saattoi toki olla vaikutusta, koska tää porukka on mun mielestä mielettömän hauska ja oon hirmuisen kiitollinen siitä. Samaan aikaan ihmisiä kotona ja muualla on kuitenkin ollut aika ajoin kovakin ikävä. Onneksi on Skypet ja Whatsappit sun muut. Anteeksi hurjan pitkästä postauksesta, nyt se kuitenkin vihdoin loppuu, kun ryhdyn pyykinpesuun ja läksyjentekoon. Haleja ja ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! <3

Loppukevennyksenä vielä hämärä banaanikuva. Kiitos ja anteeksi!

Schwein ist kaputt

Servuss! Eli morppeli baijeriksi. Mulla on ollut aika kiireinen viikko, joten en oo vielä päässyt vielä kertomaan meidän ensimmäisestä vaihtariretkestä. Oltiin nimittäin viime viikonloppuna jättimäisellä vaihtariporukalla Nürnbergin kaupungissa, joka on noin tunnin junamatkan päässä Regensburgista. Odotukset reissua kohtaan eivät olleet kovin korkealla, sillä aikaisen herätyksen ja edellisen illan bileiden vuoksi oltiin melko väsyneitä, ulkona satoi räntää ja ohjelmassa oli ensimmäisenä vierailu Natzi Documentation Centeriin, joka on siis se mesta, missä pidettiin natsien puoluekokouksia ja natsioikeudenkäyntejä. Ensimmäinen positiivinen havainto oli se, että Nürnberg oli suorastaan sykkivä metropoli Regensburgiin verrattuna. Olin nimittäin jostain hämärästä syystä elänyt siinä uskossa, että kyseinen kaupunki olisi vain yksi monista perisaksalaisista pikkukylistä, joita on Baijeri väärällään. Matkustaminen Nürnbergiin ja julkisilla kulkeminen itse kaupungissa onnistui erikätevästi ja edullisesti Bayern Ticketillä. Se kustansi meidän viiden hengen porukalta 8,4e per naama ja sillä sai reissata koko päivän ajan rajattomasti ympäri Baijeria millä tahansa julkisella menopelillä. Suosittelen lämpimästi!

Documentation Center oli aika hurja. Tietysti osa tunnelmasta meni vähän pilalle, kun ryysittiin mestoille n. 60-80 vaihtarin voimin ja museovierailu koostui pitkälti oman vuoron odottamisesta ja sellaisten paikkojen etsimisestä, missä saisi kuunnella opasteita luuristaan tulematta tallotuksi. Kovin mieltäylentävä tuo museokierros ei ollut. Tulin jotenkin tosi surulliseksi. Itkua siinä sai pidätellä, kun seinillä oli kuvia keskitysleireillä viruvista ihmisistä ja luureista puski toinen toistaan iljettävämpiä tarinoita, jotka olivat kaikki valitettavasti totta. Ei enää natsi-nähtävyyksiä mulle kiitos! 

Lämminhenkinen persoona.

Museovisiitin jälkeen ei enää jaksettu odotella jähmeästi liikehtivää vaihtariporukkaa ja lähdettiin neljän muun tytön kanssa keskenämme seikkailemaan Nürnbergin keskiaikaiseen keskustaan. Mieliala kohosi, kun löydettiin tiemme Nürnbergin Imperial Castleen ja leikittiin prinsessoja (huom. saksalaisten prinssien markkina-arvo on kuulemma jyrkässä laskussa, joten niitä ei kannata täällä metsästää). Mitään opastusta me köyhät opiskelijat emme hankkineet, mutta ei se mitään. Keksittiin nimittäin itse mun mielestä aika hyviä turistitarinoita linnaan liittyen, mikä oli sinänsä helppoa, koska ne etenevät usein samalla kaavalla tyyliin: ”Suutarinpoika Hans-Helmut ja prinsessa Josephine olivat rakastuneita, mutta Josephinen isä Jürgen ei hyväksynyt rahvasta Hans-Helmutia tyttärensä puolisoksi. Josephinen ja Hans-Helmutin oli tavattava salaa öisin, jolloin Josephine johdatteli rakkaansa luokseen kauniilla harpunsoitollaan. Kun asian laita valkeni Jürgenille, leikkasi tämä Josephinen sormet irti, jotta tämä ei voisi enää houkutella Hans-Helmutia harpullaan ja siitä johtuen vielä tänäkin päivänä…”

Selfiekeppi aiheutti pientä huvitusta...

Käytiin Nürnbergissä myös kahdessa näyttävässä kirkossa ja siellä saimme jopa asiantuntevaa opastusta, sillä yksi porukastamme opiskelee yliopistossa uskontoa ja teologiaa, mikä on erikoista, koska hän ei kuitenkaan itse ole mitenkään erityisen uskonnollinen. Sitten harhailtiin ympäri keskustaa etsien perinteikästä saksalaista ruokapaikkaa sekä kotoisaa kahvilaa, jonne voisimme paeta hyytävää säätä. Eksyimme kuitenkin moderniin keskustaan, nälkä alkoi saavuttaa sietämättömiä mittasuhteita ja olimme kylmissämme sekä turhautuneita. Olosuhteet ajoivat meidät epärationaaliseen päätöksentekoon ja suorastaan häpeällisiin tekoihin. Syötiin nimittäin lounasta Pizza Hutissa ja jälkkärit haettiin Dunkin’ Donutista… Aina ei vaan mee ihan lapaan! Vaikka spontaanius onkin siistiä ja kivaa, niin kyllä silti olis jatkossa varmaankin ihan suotavaa tutustua matkakohteeseen jonkin verran etukäteen ja laatia edes jonkinnäköinen suuntaa-antava toimintasuunnitelma.

Yhteenvetona voin sanoa, että Nürnberg on todella kaunis kaupunki ja vierailisin mieluusti uudelleenkin vähän paremmalla säällä ja virkeämmällä mielellä. Lauantaina väsymyksemme kaikkosi täysin, kun shoppailimme Regensburgiin illalla palattuamme halpismarketti Kauflandissa ja juoksimme hyllyltä toiselle huudellen toisillemme kuinka vähän mikäkin tuote maksoi. Voitokkaan ruokareissun jälkeen päätettiin lähteä vielä ulos. Ja ei kaduta muuten yhtään. Ilta oli kerrassaan hulvaton ja täynnä kaikkia hämäränhauskoja tapahtumia.

Yes you are! <3

Viime viikko oli sen verran anstrengend, että tällä viikolla ollaan pääosin oltu hyviä ihmisiä eli ohjelmistossa on ollut paljon opiskelua, urheilua, nukkumista ja sopivasti rauhallista hengailua porukalla. Tämä on hyvä, koska viikonloppuna suunnataan noin vuorokauden mittaiselle reissulle Frankfurtiin ja tälle ajalle yritetään tietysti mahduttaa mahdollisimman paljon tekemistä. Pientä lisäjännitysmomenttia tähän viikonloppumatkaan tuovat Frankfurtin mielenosoitukset, mutta eiköhän siitäkin selvitä. Yritetään ainakin kovasti olla joutumatta selkkauksiin paikallisen Polizein kanssa. 

Paikallinen jokkari eli joen ranta ja tytöt.

Ainiin, on mulla vähän muutakin kerrottavaa! Mua ei ole täällä vielä kertaakaan hoksattu suomalaiseksi. Yleensä ihmiset sanovat, että ei mitään hajua, kun käsken arvaamaan, mistä tulen. Muutamat ovat kyllä luulleet amerikkalaiseksi ja tämän viikon maanantaina saavutin yhden tärkeän merkkipaalun, kun mua luultiin ensimmäisen kerran ihan oikeaksi saksalaiseksi!!!  Tosin luulija oli vaihtari ja tuhannen tärpätissä, mutta olen silti ylpeä. Winning. Kaikki on muutenkin täällä hyvin ja täytyy sanoa, että tähän mennessä tämä vaihtarielämä on ollut paljon parempaa kuin odotin. Elän nyt selvästi sitä honeymoon-vaihetta ja toivon todella, että tämä jatkuisi mahdollisimman pitkään. Nyt jorinat sikseen, meillä on huomenna taas koe ja mulla on kovat paineet hikettää, koska ylitin viimeksi itseni ja olisi suoranainen häpäsy, jos tippuisin yhtäkkiä huipulta hännille. Joten ei muuta kun mahtavaa loppuviikkoa ja haleja kaikille! <3

Wer macht Party?

Moro! Regensburgissa kaikki on edelleen hyvin ja hauskuuskäyrä tuntuu olevan suorastaan eksponentiaalisessa nousussa. Tämä viikko on ainakin tähän mennessä mennyt aivan käsittämättömän nopeasti, koska hauskaa (ja vähemmän hauskaa) ohjelmaa on ollut paljon. Ensinnäkin saksan opiskelu sujuu edelleen ja oon yrittänyt tsempata myös puhumisen suhteen. Ollaan kehitetty sellanen erittäin kyseenalainen puhetapa, että sekoitetaan jatkuvasti enkkua ja rallisaksaa keskenään sillä perusteella, kummalla kielellä joku sana sattuu tulemaan ensimmäisenä mieleen, esim. ”where gehen wir now? Should we jetzt aussteigen?”. Mua harmittaa jonkin verran se, että aiempien saksan opintojen ja Saksassa reissaamisen aikana olen oppinut ääntämään ”oikein”, mutta nyt kaikki se on mennyttä, koska täällä puhutaan täysin erilaisella aksentilla ja tuntuisi jopa tyhmältä yrittää puhua sillä tavalla kuin Pohjois-Saksassa. Tuntuu kuitenkin aivan käsittämättömän hyvältä huomata, että kommunikaatio sujuu koko ajan paremmin ja paremmin. Ensimmäisinä päivinä sanoin ruokakaupassa ujosti Hallo ja danke schön ja myyjän kysyessä, tarvitsenko kuittia, kuulosti se mielestäni about tältä: ”aschekgenkdenakdoeht?”. Nyt voin jo aivan päällikkönä vastata, että nein, das brauche ich nicht, danke. 

Oli muuten aivan mielettömän hyvää ölskää!

Tällä viikolla oon saanut hoideltua toivottavasti viimeisetkin alkuhössötykset pois alta (pankkitili, joku ulkomaalaistoimistojuttu ja vuokrasopimus). Maanantaina käytiin yhden kaverin kanssa avaamassa pankkitilit ja se oli aika jännä kokemus. Täällä siis kannattaa avata pankkitili vuokranmaksua varten, koska se on ilmaista ja sen myötä saa myös saksalaisen pankkikortin, jolla voin nostaa rahaa ilmaiseksi ja ehkä jopa maksaa jossain kehittyneessä high-tech-paikassa, missä on korttikone. Pankkitili piti mennä avaamaan omaa asuntoa lähimpänä olevaan pankkiin, joka meidän kohdalla oli yliopistollisella sairaalalla tai oikeastaan sairaalassa sisällä. Oli suhteellisen hämärää istua puhumassa sopimusasioista jakkupukuisen naisen kanssa, kun lasiovien takana haahuili ihmisiä tippaletkuinensa sairaalayöpuvut päällä roikkuen. Pankkitiliin liittyen on pakko vielä kertoa sellainen jymyjuttu, että siihen ei liittynyt minkäänlaista byrokratiaa ja homma onnistui todella nopeasti eikä tarvinnut täyttää yhtäkään lomaketta. Mulla oli akku loppu, joten en päässyt tarkistamaan mun saksalaista numeroa, mutta pankkivirkailija sanoi, että kein Problem, lähetä se mulle sähköpostilla myöhemmin. Sähköpostin lähetys olikin sitten yhden sortin farssi… Oltiin juuri koulussa harjoiteltu virallisten sähköpostien kirjoittamista, koska täällä kaikkia paitsi perhettä ja kavereita teititellään ja puhutellaan virallisesti, ellei toisin sovita. Tähän liittyy kuitenkin jotain aivan hämäriä sääntöjä, joita ulkomaalaisen on täysin mahdoton tulkita. Kirjoitin siis pankkivirkailijalle virallisen mailin tyyliin ”sehr geehrte Frau plaaplaa…” eli kunnioitettu Rouva se ja se ja olin todella ylpeä lähettämästäni viestistä, kunnes pankkitäti vastasi, ”Liebe Frau Ilkka…” eli rakas rouva Ilkka. Ilmeisesti siis jos on jo juteltu suht kasuaalisti, niin voi jättää pois kaikkein virallisimmat jutut, mutta teititeltävä on silti, mutta jos keskustelu on käyty virallisemmassa hengessä niin sitten ei ja jotain sinne päin. Das nervt mich total!!

Todistusaineistoa siitä, että ei oo vaan kekkuloitu kaupungilla.

Muiden aktiviteettien ohella tän viikon teema on tuntunut olevan bilettäminen. Maanantaina päätettiin mennä yhden samassa Wohnheimissa asuvan kaverin kanssa katsastamaan meidän talon oman baarin perinteiset maanantaipaardit. Ajateltiin, että siellä ei varmaan ole ketään, kun virallinen lukukausikaan ei ole vielä alkanut. Väärin! Kun astuttiin sisään, tuntui kuin olisimme tulleet keskelle kliseistä amerikkalaista college-leffaa. Paikka oli siis täynnä melkoisessa tärpätissä olevia amerikkalaisia vaihtareita. En ihmettele, koska baarista sai esim. isoja oluita hintaan 1,5e ja 40 jägerbombia 15 eurolla. Meillä meni vähän odotettua myöhempään, kun kuivaharjoiteltiin uusien jenkkituttavuuksien opetuksessa juomapelejä kuten beer pongia ja flipcupia. Jotenkin tuntuu täysin absurdilta, että talorykelmässä, jossa asun on opiskelijoiden pyörittämä baari. Suomessa tämä ei voisi olla laillista.

Lihaa, hapankaalia ja kammottava knöödeli.

Tiistaina käytiin syömässä oikein perinteisessä baijerilaisessa panimoravintolassa. Juotiin siis tietenkin kaljaa ja syötiin lihaa ja perunaa ja mä tulin siihen tulokseen, että saksalaisen ruokakulttuurin ainoa positiivinen puoli on kalja. Ruoka maistui jotenkin tosi tympeältä, kaikki maut olivat raskaita. Suolaista lihaa ja kastiketta, kylkeen hapankaalia ja joku täysin käsittämätön pesusientä muistuttava perunaknöödeli. Olo oli kuin pelkokertoimessa konsanaan, vaikka toki nyökyttelin, että hyvää on kun ei kehdannut muutakaan. Erityisen traumatisoiva eväs oli tuo äsken mainitsemani pesusieni. Se oli siis jostain perunasilpusta tehty pallo, jonka koostumus oli sitkeä ja hyytelömäinen. Jo sen leikkaaminen tuotti suuria vaikeuksia. Ja se suutuntuma… Hrrrrrr! Kyseisen illan päätteeksi päätettiin tyttöjen kanssa, että nyt saa äijäruoka riittää, koska muuten ei kohta mahduta enää farkkuihimme. Ollaan siis nyt ruvettu ottamaan kevyitä eväitä mukaan kouluun sen sijaan, että mentäisiin Mensaan lihalle ja perunalle. Homma toimii, koska nyt ei ainakaan väsytä enää samaan malliin iltapäivän tunneilla. 

Vähän vastapainoa edellisen päivän ruuille.

Keskiviikkona meillä oli TAAS bileet. Käytiin ensin katsomassa vähän jalkapalloa irkkupubissa. Lajistahan en mitään ymmärrä, mutta sen kyllä huomasin, että Bayern Münchenin pelin seuraaminen ei mitään kovin jännittäviä hetkiä tarjoa, koska joukkue on vaan yksinkertaisesti niin ylivoimainen. Kuudennen maalin kohdalla pubikansan tuuletukset olivat jo todella laiskoja. Irkkupubista jatkettiin baariin, jonka nimeä yritettiin vielä aamuyöstä kotimatkalla opetella. Joku zarapparizapzap zaperi zap se kai oli. Tykättiin paikasta, koska DJ soitti ihan mitä vaan (Daruden Sandstorm, check), juomat olivat halpoja ja paikka oli muutenkin ”sehr alternativ”. Otettiin siellä euron tequilat alle ja lähdettiin valloittamaan tanssilattia. Oli mielettömän hauskaa jorata kuin viimeistä päivää ja jälleen kerran nähtiin myös tiukkoja tanssibattleja. Seuraavana aamuna koulu alkoi taas klo 8:30 ja hauskuus oli tiessään kolmen tunnin yöunien jälkeen. Ilta oli kuitenkin ehdottomasti pienen väsymyksen arvoinen. Väsymyksestä johtuen torstai oli aika tylsä päivä. Käytiin yhden kaverin kanssa toimistoasioilla ja kaupassa ja sen jälkeen opiskelin kotona tuskissani saksan kokeeseen. Onneksi kämppikset auttoivat jälleen. Illalla kävin myös ekaa kertaa juoksemassa täällä ja ei muuten ollut mitään kevyttä hokihölkkää näillä korkeusvaihteluilla… 

Elämäni ensimmäinen pretzeli.

Tänään perjantaina 13. päivä meillä oli ensimmäinen koe, joka meni päivämäärästä huolimatta ihan hyvin. Oppituntien jälkeen tapahtui jotain mahtavaa. Tiedättekö kun ihmisillä on usein tapana suunnitella kaikkea ja sitten hoetaan innostuneina kilpaa, että ”vois oikeesti, vois oikeesti”, mutta mitään ei kuitenkaan koskaan tehdä. Tällä kertaa tuo tuttu kaava ei toistunutkaan, koska varattiin tänään ensinnäkin viikonloppureissu Frankfurtiin ja mikä upeinta LENNOT BARCELONAAN! Kahden reissun hinta jäi alle sataan euroon, mikä saa mut miettimään, mitä olen tehnyt väärin, kun olen syntynyt Suomeen, kauas näistä kaikista upeista mahdollisuuksista. Mä oon tottunut siihen, että spontaani viikonloppumatka tarkoittaa visiittiä Seinäjoelle tai Iittalan Shellille. Täällä voi päättää torstaina, että jaa lähdenpäs huomenna Wieniin. Epistä! Nyt mun on mentävä laittautumaan, meillä on taas pienimuotoiset kekkerit tänään ja huomenna lähdetään isommalla vaihtariporukalla Nünbergissä käymään. Haleja ja ihanaa viikonloppua! <3