Alpentour

Hallo! Kuten jo aiemmin mainitsin, vietin toukokuun viimeisen viikonlopun Alppiretkellä. Reissu oli lähtökohdiltaan aika jännittävä, koska molemmat matkakaverini joutuivat perumaan tulonsa viime hetkillä sairastelun vuoksi ja en tuntenut 40 hengen porukasta oikeastaan ketään paria moro-tuttua lukuun ottamatta. Lisäksi on sanottava, että vaikka rakastankin luontoa, niin ajallisesti nautin siitä korkeintaan niin kauan, kunnes iskee jälleen tarve käyttää saniteettitiloja. En siis ole ollenkaan sellainen ryvettyjä-tyyppi, joka painelisi menemään pitkin festareita, metsiä ja eksoottisia maailmankolkkia tukka rasvaisena, polvet ruvella ja hikinen reppu niljakkaaseen selkään liimaantuneena. Nyt oli kuitenkin tarkoitus viettää viikonloppu pienessä mökissä kahden tunnin kävelymatkan päässä kaikesta sivistyksestä ilman verkkoa, suihkua, lämmitystä tai vessaa. Sähköä oli sen verran että pari lamppua saatiin valaisemaan mökkiä läpättävällä valollaan.

"Suihku".

Onneksi kuitenkin ollaan Saksassa, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että matkanjärjestäjät huolehtivat erittäin esimerkillisesti jatkuvasta kaljansaannista. Pääsin siis sukeltamaan entistä syvemmälle saksalaiseen olutkulttuuriin samalla kun pahin reissujännä tasoittui Augustineria lipittäessä. Suomessa ainoa mulle tuttu ns. tilannesidonnainen kalja on saunakalja, mutta saksassa tilannesidonnaisia kaljoja on paljon enemmän. On matkakalja, odotuskalja, vaelluskalja, perillepääsykalja, huippukalja jne. ja olennaista on se, että näitä kaljoja voi juoda missä tahansa ja mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Tämä on erittäin kummallista ja mielenkiintoista. Erityisesti Baijeri on käsitykseni mukaan vanhoillista ja konservatiivista aluetta, missä mm. uskonto on tärkeässä roolissa ja mitä mielikuvituksellisimmat asiat ovat ankarasti kielletty eli verboten (tärkeä sana kaikille Saksaan reissaaville). Ja silti täällä Päivi Räsäsen paratiisissa voi läträtä alkoholilla milloin ja missä tahansa ja se on täysin hyväksyttävää. Jos junassa laittaa jalkansa vastapäiselle penkille lepäämään (myös ilman kenkiä), on konduktööri sättimässä alta aikayksikön, mutta vieressä meiskaavat nahkapöksysankarit saavat hölskytellä kaljaansa ihan vapaasti ympäriinsä. Ja tämä ei muuten ole liioittelua, kyseinen skenaario on toteutunut usein, viimeksi eräänä toukokuisena torstaina aamukahdeksan pintaan.

Minä ja vaelluskalja.

Perjantaina 29.5. matkattiin ensin junalla pieneen Benediktbeuernin kylään ja aloitettiin sieltä kauppareissun jälkeen patikointi mökillemme. Ihan kevyestä iltakävelystä ei ollut kyse, sillä meillä oli tietysti kaikki viikonlopun ruuat ja juomat kannettavanamme omien tavaroiden lisäksi ja koko kahden tunnin matka oli jyrkkää nousua kivikkoisilla poluilla. Nousu yltyi jopa niin rankaksi, että päätin kokeilla suomeksi kiroilua, kun jostain joskus luin, että se auttaa fyysiseen kipuun. Ainakin nauratti, jos ei muuta. Perille kuitenkin päästiin hengissä ja mökillä ilta jatkui porukkaan tutustuen, syöden ja arvaatte varmaan mitä juoden… 

IHAN OIKEITA VUORIA!!

Lauantai oli reissun pääpäivä ja tarkoituksena oli mökkimme takana siintävän vuoren korkeimmalle huipulle, jonka nimeä en nyt muista, mutta korkeus oli kuulemma jotain 1800 metrin luokkaa. Lähdettiin matkaan porukalla, mutta puolen välin paikkeilla alkoi muodostua erilaisia pienempiä ryhmiä vaellustahdin mukaan. Itse ajauduin lopulta kiipeämään yksin, koska homman käydessä rankemmaksi, lisäsin luonnollisesti vauhtia, jotta tuska olisi nopeammin ohi. Voin kertoa, että tämän ratkaisun seurauksena vähän hapotti huipulle päästessä! Toisaalta oli aika siistiä ja pelottavaakin huomata, että muut ovat jääneet taakse. Pysähdyin ihailemaan maisemia ja hengittämään raikasta alppi-ilmaa. Alaspäin katsoessa alkoivat jalat tutisemaan, niin korkealla tunsin olevani. Oli ihmeellisen hiljaista. 

Ekat huipulla!!

Huipulle pääsy oli tietenkin aivan mieletön kokemus ja pakko myöntää, että vanhana nössönä meinasin vähän liikuttuakin, kun näkymät olivat yksinkertaisesti niin upeat. En ollut koskaan aiemmin nähnyt mitään vastaavaa. Joku paatse siellä huipulla sitten osoitteli, että tuossa on Zugspitze ja lukuisia muita huippuja, joten voin sanoa, että Alpit on nyt nähty. Olin säästellyt kännykän akkua huippua varten, jotta voisin kuunnella siellä vielä yhden biisin ja - anteeksi sanavalintani - mutta se tunne, kun istuu huipulla kiven reunalla ja näkee jotain niin käsittämätöntä kuin Alpit edessään ja se tilanteeseen sopiva biisi soi korvissa! Nevöfoget.

"Antakaa mun syrjäytyä  rauhassa"

Illalla juhlistettiin sitä, että kaikki selvisivät hengissä takaisin mökille (mitä nyt joku juuttui repustaan sähköaitaan tai astui liukumiinaan), laitettiin yhdessä ruokaa ja pelailtiin pelejä. Siinä vaiheessa olin jo ihan tottunut mökkielämään ja mm. pelastin mun pelikaverit kammottavan hämähäkin hyökkäykseltä ja en valittanut juuri ollenkaan puutteellisista hygieniaolosuhteista ruuanlaiton yhteydessä. Musta on siis kuoriutumassa kunnon reissureijo, jota ei pieni rähjääntyminen haittaa. Ihan hävettää ajatella, kuinka hysteerinen olen ennen ollut. Olen ajatellut, että Suomen rajojen ulkopuolella kaikki on joko likaista tai sitten se kuuluisa bakteerikanta on vaan niin erilainen, että saa olla tarkkana. Hanavettä en ole tainnut juoda aikaisemmin edes Ruotsissa ja en olisi ikinä voinut kuvitella yöpyväni jossain hostellissa ennen vaihtoa. Saati sitten vuokratussa makuupussissa mökissä, jossa on hiiriä, suuria hämähäkkejä ynnä muita örkkejä. Pientä karaistumista siis havaittavissa, hyvä niin!

Sunnuntaina puunattiin mökki kuntoon väsyneissä tunnelmissa ja patikoitiin alas (huomattavasti helpompaa kuin tullessa) ja käytiin kunnon Biergartenissa syömässä. Siinä kohtaa suurin osa vaihtoi jo oluen Apfelschorleen, tiedä sitten mikä oli syynä… Sunnuntai-iltana kotiin palatessani oloni oli varsin hämmentynyt. Näin ja koin jotakin täysin uutta, menin ulos mukavuusalueeltani monellakin tapaa ja tutustuin moniin tosi siisteihin tyyppeihin. Fiilistelen vieläkin Alppitouria mielessäni ja toivon todella, että pääsisin tekemään jotain vastaavaa uudelleenkin. Seuraava reissu sijoittuu kuitenkin hieman urbaanimpaan ympäristöön, nimittäin mennään kesäkuun lopussa Barcelonaan tyttöporukalla. Odotan suurella innolla, vaikka nyt tuntuukin hyvältä olla kotona. Asiat ovat siis niin sanotusti balanssissa! Toivottavasti muillakin on kaikki hyvin <3 Auf Wiederhören!