Porto & Lissabon

Olá! Ensinnäkin haluan kertoa, että on tapahtunut se, mikä odotettavissa oli. Erasmus-rakkaus. Kohteena ei ole omalla kohdallani minkään sortin Pedro, eikä edes Hans-Helmut, vaan Portugali. Kaikkea kuitenkin aikansa, nyt meinaa olla jo vähän sellainen olo, että voisin vaikka pysyä hetken aloillani ja nauttia Regensburgista. Palasin viime viikon keskiviikkona Portugalin reissulta ja perjantaina suuntasin ison porukan kanssa Alpeille vaeltamaan. Molemmat matkat olivat omalla tavallaan niin upeita, että kokemuksien käsittely vie varmasti vähän enemmänkin aikaa. Uskon, että nämä muistot säilyvät mielessäni kirkkaina, vaikka rusketus olisi jo aika päiviä sitten haalistunut ja rakot parantuneet.

Kerrottavaa on paljon, mutta toisaalta tuntuu, että sanat eivät riitä. Aloitetaan kuitenkin Portugalista. Moni on kysynyt multa, että miksi ihmeessä tulen Saksaan, Keski-Euroopan ytimeen, ja matkustan sitten kauas Portugaliin. Syy on se, että mun italialaisella ystävällä oli jonkin sorttinen päähänpinttymä. Hän halusi viettää syntymäpäiväänsä Portugalissa ilmeisesti pehmentääkseen kypsään ja kyyniseen 24 vuoden ikään siirtymisen aiheuttamaa tuskaa. Vanhempia ihmisiä tuollainen varmasti huvittaisi, mutta itse en tiedä 24-vuotiaana elämisen hankaluuksista vielä mitään, joten otin ystäväni toiveen vakavaan harkintaan ja halpojen lentojen löytyessä ei tarvinnut enää kahta kertaa miettiä, lähteäkö vai eikö. Mukaan lähti myös norjalainen ystävä, koska Pohjoismaista Portugaliin lentäminen ei käsitykseni mukaan ole ihan niin halpaa lystiä. Me lennettiin Münchenin läheiseltä Memmingenin kentältä Ryanairilla Portoon ja vietettiin siellä kolme päivää ja siirryttiin sitten bussilla vielä neljäksi päiväksi Lissaboniin. Yövyttiin Airbnb:n kautta vuokratuissa asunnoissa, jotka olivat viihtyisiä ja siistejä, vaikka eivät varsinaisia luksuselämyksiä tarjonneetkaan. Lentoineen ja majoituksineen viikon reissu maksoi noin 180e eli ei ollenkaan paha!

Porto

Laskeuduttiin Porton lentokentälle myöhään tiistaina ja lähdettiin metrolla asunnollemme. Saapumisiltana matkaan tuli pari muuttujaa, kun talomme alaovi ei ollutkaan sovitusti auki. Oltiin väsyneitä, nälkäisiä ja kylmissämme, joten tunnelma ei ollut katossa, kun pyörittiin öisellä kadulla yrittäen bongata avoinna olevaa ravintolaa, jonka wifiä saisimme käyttää. Kadulla oli pieni ja erittäin hipster-tyylinen ruokakauppa, joka ilmeisesti toimitti myös ravintolan virkaa päiväsaikaan. Kaupan omistajalla oli käynnissä omat illanistujaiset, mutta se ei estänyt häntä kutsumasta hätääntyneitä turisteja sisälle istumaan.  Itse tietysti heti oletin, että tässä on nyt jokin koira haudattuna ja puristin laukun kahvaa rystyset valkoisena, mutta kaupanomistaja Hugo pelastikin meidät ja soitti puolestamme asunnon omistajalle, joka tuli vartin kuluttua avaamaan oven. Käytiin viimeisenä päivänämme kaupassa aperitiiveillä ja heittämässä läppää Hugon kanssa. Hän myös tarjoili kaikenmoisia luomunaposteltavia ja laskutti niistä ja drinkeistä yhteensä kuusi euroa, eikä suostunut ottamaan vastaan tippiä. Halusin jakaa tämän tarinan, koska se on mielestäni erinomainen esimerkki portugalilaisten ystävällisyydestä. Ihmiset eivät ole päällekäyviä kuten joissakin Etelä-Euroopan maissa (suomalaisen näkökulmasta), mutta monet ovat valmiita auttamaan tai juttelemaan mukavia. Asiakaspalvelukin oli poikkeuksellisen hyvää.

Porto oli kaupunkina varsin lumoava. Pienillä, ikivanhoilla ja sokkeloisilla kujilla kierrellessämme tunsin olevani toisessa maailmassa (tai sitten olin vaan niin lomamoodissa, että kaikki tuntui siistiltä). Kaupungissa oli jotain sellaista tunnelmaa, jollaista luulin löytyvän vain mielikuvituksesta, menneiltä ajoilta ja kirjojen sivuilta. Talot olivat rapistuneita, mutta sympaattisella ja kauniilla tavalla. Ja rapistuneiden talojen juurelta löytyi toinen toistaan tunnelmallisempia ja houkuttelevampia ravintoloita, kuppiloita ja kauppoja. Porton läpi virtaavalla Douro-joella lipui hiljaksiin suloisia, pieniä laivoja portviinitynnyrit lastinaan. Nykyään viiniä kuljetetaan tosin Portosta maailmalle jo suurimmaksi osaksi nykyaikaisemmin rekkojen kyydissä. Tämän opimme, kun kävimme Croftin viinikellarissa maistelemassa portviinejä ja tutustumassa kellariin. Viininmaistelut maksoivat viisi euroa, joten sanoisin, että vastaavanlainen kierros jossakin Porton lukuisista viinikellareista on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, vaikka reissaisi opiskelijabudjetilla. Taylorin kellari on kuulemma paras, mutta se oli valitettavasti suljettu saapuessamme paikalle.

Portossa päivämme kuluivat leppoisasti. Kello unohtui, kierreltiin ympäriinsä ja eksyttiinkin välillä, nautittiin herkullisista ja edullisista ruuista sekä siemailtiin drinkkejä auringossa. Kerran käytiin myös suhteellisen spontaanisti tutustumassa Porton yöelämään, kun tavattiin uusia ihmisiä joiden mukana ajauduttiin sinne tänne. Ilta jatkui suhteellisen myöhään joissakin öljyalalla työskentelevien konferenssipippaloissa, joita luultiin ensin erittäin monikansallisiksi polttarikemuiksi. Baarissa pyöri rihkamamyyjä, jolle napsahti kunnon lottovoitto, kun muutamat päättivät ostaa erinäistä rekvisiittaa koko porukalle. Siellä sitä sitten jorattiin täyssoijassa välkkyvät nopeet lasit päässä monenkirjavassa jengissä (ikähaitari 21-I’m too old to tell you) ja voi juku, kuinka hauskaa meillä olikaan! Nevöfoget!

MOT: Pahakin ikäkriisi on selätettävissä hyvän viinin avulla!

Lissabon

Lissaboniin pääsyä odotin mahtavien Porto-päivien jälkeen innolla, mutta kolmen tunnin bussimatkan ja metrolla asunnolle resuamisen jälkeen alkuviikosta sairastellut norjalainen ystävämme alkoi olemaan kirjaimellisesti melko huonossa hapessa. Hän oli nimittäin unohtanut Norja-visiittinsä yhteydessä inhalaattorinsa kotiin ja huono-onnisesti astma alkoi vaivata kesken loman. Lomamatkoilla on aina kiva päästä aistimaan sitä, miten paikalliset ihmiset elävät, ja siksi tykkäänkin esim. matkustaa metrolla ulkomailla ja katsella ihmisiä. Lissabonin julkinen Sao Josén sairaala oli kuitenkin ehkä vähän liikaa. Jonotettiin viitisen tuntia, kukaan ei puhunut englantia, ihmiset vaikersivat, yskivät ja pärskivät ympärillä. Potilaita kärräiltiin ympäriinsä läpi odotushuoneen ja jätettiin lojumaan käytäville kunnosta riippumatta. Ihme kyllä, kukaan meistä ei ainakaan näillä näkymin onnistunut kuitenkaan nappaamaan mitään tauteja sairaalasta, ja norjalaisen ystävän kunto saatiin kohenemaan, joten loppu hyvin kaikki hyvin!

Toisena Lissabon-päivänämme lähdettiin italialaisen kaverin kanssa Sintraan, joka on suosittu turistikohde Lissabonin lähellä. Norjalainen jäi kiertelemään ratikalla Lissabonia, koska hän oli vielä vähän toipilaana. Sintra on siis pieni kylä, jossa on lukuisia eri linnoja ja kartanoita, joiden ansiosta paikka on suorastaan satumainen! Emme menneet yhteenkään linnaan sisälle asti korkeiden pääsymaksujen vuoksi, mutta kävelimme ympäri kaupunkia ja sitä ympäröivän upean luonnon keskellä linnoja ulkoa käsin ihastellen. Viihdytettiin itseämme myös keksimällä erinäisiä tarinoita paikkojen ympärille (jo perinteeksi muodostunutta puuhaa meidän reissuilla) ja voitiin melkein nähdä Aladdinin liihottavan taikamatollaan kulman takaa hetkenä minä hyvänsä. 

Valitettavasti ainoa kuva Sintrasta. Googlen kuvahausta löytyy kumminkin hienompia niin keskityin ikuistaan maisemat vaan omaan mieleeni :D

Sintran päiväreissun lisäksi vietettiin kaksi aamupäivää Lissabon lähellä Estorilin rannalla loikoillen ja taivaallisia mango-mehuja siemaillen. Iltapäivät kierreltiin eri kaupunginosissa, syötiin hyvin, aistittiin tunnelmia ja ajettiin kerran tuktukilla Sao Jorgen linnalle katsomaan maisemia. Kaupungissa oli jonkin verran samaa tuntua kuin Portossakin, mutta Lissabon jätti mut silti ehkä vähän kylmäksi, vaikka lomatunnelma olikin just eikä melkein kohdillaan. Mulle tuli sellainen olo, että en nähnyt vielä tarpeeksi ja paikalla olisi varmasti paljon muutakin tarjottavaa eli uudestaan on päästävä. Elikkä siis jos sinä, joka tätä luet, koet nuorten monikulttuuristen valmiuksien kehittämisen tärkeäksi ja haluaisit kantaa oman kortesi kekoon sponsoroinnin muodossa, älä epäröi ottaa muhun yhteyttä! :))))

 

Ah, meri on aina ihana! Sekä vesistö että reissukaveri.

Koko jengi + meidän velmu kuski, joka suututti muut tuktukin ajajat antamalla meille "liian hyvän" alennuksen.

Portugalista yleisesti haluan sano, että MENKÄÄ! KAIKKI! HETI! Ihmiset ovat ihania, hinnat  halpoja (esim. illallinen ruokajuomineen reissulla halvimmillaan 5e ja kalleimmillaan 15e) ja nähtävää ja koettavaa on paljon. Kaupunkiloma ja rantaloma ovat helposti yhdistettävissä, mikä sopii ainakin mulle oikein hyvin, koska en ikinä jaksaisi maata viikkoa rannalla, mutta toisaalta viikon verran kaupungissa sykkiminen ja nähtävyyksien koluaminen voi olla vähän liikaa, kun puhutaan kuitenkin lomasta. Kuulin villiä huhua, että myös shoppailumahdollisuudet ovat ensiluokkaiset, vaikka itse emme hirveästi tähän puoleen Portugalista tutustuneetkaan, kun oltiin pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa liikenteessä. 

Café Anna Regensburgissa, suosittelen!

Tulipas pitkä teksti, pahoittelut. Seuraavassa postauksessa kerron alppireissusta, joka saattoi olla elämäni paras retki. Tai sitten ei. Tuntuu, että jokaisen uuden reissun jälkeen ajattelen, että tämä oli se paras. No, ainakin kotiinpaluudepressio oli sen verran vakava, että niin syvistä vesistä pelasti vain aamupala keskustassa hyvän ystävän kanssa. Tilanne vaati yhden croissantin sijaan kaksi! Kiitos Anan ja lempparikahvila Annan, nyt ollaan taas täydessä iskussa ja saksan kirjat tuossa pöydällä vieressä auki, jos sanat itsestään sattuisivat pomppimaan mun aivoihin. En ole ihan varma kyseisen opiskelumetodin toimivuudesta, joten nyt on repäistävä ajatukset pois Portugalin auringosta ja ruvettava tosissaan pänttäämään keskiviikon tenttiin. Auf Wiederhören! <3